Business Finlandin Fast Track 2021-kampanjalla pyritään houkuttelemaan Suomeen lisää asiantuntijatason tekijöitä, etenkin peli-ja teknologia-aloille. Kohdemaana tässä on erityisesti Yhdysvallat. Työlupahakemukset on tavoitteena tavoitteena käsitellä kahdessa viikossa.
Yhteistyökumppaneina ovat Team Finland-verkosto, Suomen pääkonsulaatti Los Angelesissa, ELY-keskus sekä pelialan verkosto Neogames.
Osaajien paluu takaisin/kaipuu pois Piilaaksosta on ollut eräänlainen koronavuoden ja ehkä menneen vaalivuodenkin ilmiö. Kaliforniaa ovat pandemian ohella koetelleet muun muassa suuret maastopalot. Asuminen on kallista, samoin lasten koulut, ja myös poliittinen polarisaatio puhuttaa. Vaikka tulotaso teknologia-alalla on selvästi korkeampi, ei elintaso välttämättä vastaa korkeaa palkkaa.
Suomi voisi tarjota vastineeksi väljyyttä, turvallisuutta ja toimivia julkisia palveluita vakaassa yhteiskunnassa. Selvää on että näistä osaajista kilpailevat monet muutkin maat ja metropolialueet kansainvälisesti.